Oskarin maailma

Ei olla kyllä kauhean kiivaaseen tahtiin oskarin blogiin lisää kirjoiteltu. Tämä pennunosaomistuselämä alkaa olla jo niin rutiinia että kaikkea ei tarvi enää ihmetellä ääneen ja kaikelle kansalle. Lukijoille, jotka eivät kuule näitä tarinoita jo puhelimessa, voisi tietenkin kertoa kaikkea Oskarin juttuja vähän enempikin.

Kun en muista mitä on tullut viimeksi kirjoitettua niin kirjoitanpas näin:

Tällä hetkellä Oskari painaa n. 20 kiloa. Se on jo aika iso poika enkä voi millään käsittää miten kuitenkin niin pieni koira, vasta nelikuinen, voi painaa niin mahd. paljon. Tänään voisi käydä tuossa eläinlääkäriasemalla eteisessä punnitsemassa herran, viimeksi se kun oli tasan 20kiloa, että miten tänään.
Pikkuherra syö seiniä. Viime yönä havahduin taas pitkän ajan jälkeen ihan hirveään kruntskrunts ääneen. Seinät tärisi kun Oskar päätti himppusen maistella tuosta parvekkeen vierestä seinämateriaaleja. Nyt kun sillä hampaat vaihtuu niin isompia palasia siitä vaan kerralla lähtee. Toivottavasti ei betonin läpi syö, eikä meidän kiinteistönhoitaja tai muu joka saattaisi huolestua, lue tätä ;)
Sisällä Oskari osaa kyllä muuten olla yöt ja päivät yksin, sekä meidän kanssa yhdessä ollen tosi nätisti. Eilen tosin tuli yksi kauhea hepulikohtaus jolle me tietenkin kovasti naurettiin. Ei sille meinaa enää tilat riittää kun se jo parilla loikalla on huushollin toisella puolella. Uloshan sitä piti mennä ja käytiin Uutelassa jossa Oskari sai juosta ja hepuloida niin isosti kuin halusi. Ja halusihan se. Se säntäili ja ryntäili hangessa ja meni kuono maata viistäen joka suuntaan. Ei se onneksi vieläkään lähde meistä kovin kauas. Palailee aina takaisinpäin, ja me yritetään omalta osaltamme muistaa välillä kutsua sitä ja napata kiinni ja päästää sitten taas juoksemaan.

Kotona kun vaan ollaan niin oskari mielellään touhuaa omien lelujensa kanssa tai nukkuu, joten se ei hae koko ajan meidän jatkuvaa palvontaa, onneksi! Vähän meidän iso palmupuu on saanut kärsiä kun Oskari on alimpia lehtiä maistellut, mutta yksi onnistunut komento ja niskasta puistelu on kyllä lopettanut senkin varsin tehokkaasti. Kun tätä koirakokemusta ihan vain jo labbiksien rodun sisältä on vähän enemmän niin voisin sanoa että tähän mennessä Oskari on osoittanut olevansa täydellinen ensimmäinen koira. Kuten labbiksista monesti uskotaan. Toisenkinlaisia tapauksia on, mainitsematta Kikon nimeä, jotka ovat hyvinkin haasteellisia ensimmäisiksi koiriksi. Niiden kanssa asioihin menee ainakin tuplasti se aika mikä meillä Oskarin kanssa menee jonkun asian oppimiseen, niin hyvän kuin pahankin. Tiedä sitten minkälainen hirviö tuosta toisia koiria kohtaan kasvaa kun se pistää hiukkasen hämmentynyttä Kikoa 6-0 niiden leikeissä. Se tietää olevansa henkisesti tasapainoisempi ja vahvempi ja antaa Kikolle köniin kun ei enää jaksa leikkiä sen kanssa. Muuten ne ei oikein älyä lopettaa.

Lääh puuh, mitähän mä alunperin oon ollu kirjoittamassa kun asia aina luisuu niin sivuraiteille tässä miettiessä ja samalla kirjoittaessa että asiaa tulee jos jonkinlaista.

Olohuoneen pöydälle jätetyt pitsarasiat saavat olla koiralta rauhassa. kun se tuolla yksin puuhaa niin se ei ole oppinut luutuamaan pöytiä murujen toivossa. Koskaan se ei sitä vielä ole tehnyt vahingossa eikä tahallaan, vaikka onkin jo korkeampi kuin pöytä ja näkee siihen helposti. Olen niin ylpeä vesselistä!

Se on jotenkin kaikin puolin niin ihana ja niin (ei nyt täydellinen), mutta sopeutuvainen ja tasainen että ei siitä ole mitään jännää sanottavaa :D tuolla se kuorsaa, ja se kuorsaa joskus todella äänekkäästi, mutta eipä siinä muuta. Katotaan kun ensimmäinen murkkuikä alkaa tulla lähemmäs. Luoksetuloa ja paikkaa ei olla paljon harjoiteltu, nolo myöntää. Se pysyy niin kivasti tykönä eikä lähde paljon haahuilemaan, ja se nyt vaan on jotenkin jäänyt. Ehkä sitä tänään lenkillä!